Uskomme, että Raamattu on alkuperäisissä teksteissään Jumalan inspiroimaa ja erehtymätöntä ilmoitusta ja uskomme kuten muunkin elämämme ylin ohje ja auktoriteetti.
Uskomme yhteen Jumalaan, joka on ikuisesti ollut kolmena persoonana: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.
Uskomme Jumalan luoneen koko maailman ja ihmisen omaksi kuvakseen, mutta saatanan ja ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemuksesta johtuen ihmiskunta on joutunut synnin orjuuteen ja eroon Jumalasta.
Uskomme Jumalan Pojan Herran Jeesuksen Kristuksen tosi jumaluuteen ja tosi ihmisyyteen kuitenkin ilman syntiä, hänen neitseelliseen sikiämiseensä Pyhästä Hengestä ja syntymäänsä neitsyt Mariasta, hänen ristinkuolemansa ja vuodattamansa veren tuottamaan sijaissovitukseen ja lunastukseen, hänen ruumiilliseen ylösnousemukseensa, hänen taivaaseen astumiseensa Isän oikealle puolelle sekä hänen näkyvään takaisintuloonsa voimassa ja kunniassa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Uskomme, että syntisen ja kadotetun ihmisen on välttämätöntä pelastuakseen uskoa Jeesukseen Kristukseen ja syntyä uudesti Pyhästä Hengestä.
Uskomme Pyhän Hengen läsnäoloon ja työhön kristittyjen elämässä, joita hän johtaa elämään pyhää elämää.
Uskomme syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
Uskomme kristillisen seurakunnan hengelliseen yhteyteen. Tämä seurakunta eli Kristuksen ruumis muodostuu kaikista uskon kautta Jeesukseen Kristukseen uudestisyntyneistä ihmisistä.

The word for the world"KAIKILLE KANSOILLE KAIKILLA KIELILLÄ" |