Uskonpuhdistus eilen ja uskonpuhdistus tänään

USKONPUHDISTUS EILEN JA USKONPUHDISTUS TÄNÄÄN

Tänä vuonna 2017 juhlimme luterilaisen uskonpuhdistuksen syntyä 500 vuotta sitten eli Martin Lutherin esiin nostamaa kristillistä sanomaa, joka oli hänen aikanaan hautautunut monenlaisten ihmisten oppien, kirkollisten tapojen ja eettisenkin turmeluksen alle. Lutherin uskonpuhdistus alkoi roomalaiskatolisen kirkon anekaupan väärinkäytön vastustamisella, mutta Luther löysi henkilökohtaisen hengellisen kamppailun keskellä myös luterilaisen kristillisyyden kaksi peruspilaria, joita kutsutaan muoto- ja sisältöperiaatteiksi.
​
Uskonpudistuksen periaatteet
Muoto- eli raamattuperiaate tarkoittaa sitä, että Raamattu yksin on kristillisen uskon ja elämän ylin ohje. Sisällöllinen periaate kertoo, mikä on Raamatun pääsanoma eli evankeliumi (vanhurskauttamisoppi). Evankeliumi on hyvä sanoma ihmisen vanhurskauttamisesta eli syntien anteeksiantamuksesta yksin Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen aikaansaaman sovitustyön tähden ja Kristuksen lahjavahurskauden lukemista syntisen hyväksi. Tämä tapahtuu yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen, ilman ihmisten omia hyviä tekoja. Uskonpuhdistuksesta alkunsa saaneissa kirkoissa onkin tullut tavaksi puhua viidestä ”solasta”, jotka ovat ”sola Scriptura” (yksin Raamatulla), ”sola fide” (yksin uskosta), ”solus Christus” (yksin Kristus), ”sola gratia” (yksin armosta) ja ”soli Deo gloria” (yksin Jumalalle kunnia). Tärkein lähtökohta kaikissa näissä periaatteissa on ”sola Scriptura” eli yksin Raamattu, johon sisältöperiaate Jeesuksen Kristuksen aikaansaamasta anteeksiantamuksesta nojaa ja joka omistetaan uskolla, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden ja josta yksin Jumalalle tulee kunnia.

Uskonpuhdistus, Raamattu ja Raamatun tulkinta
Uskopuhdistusta muistettaessa tärkeimmässä asemassa on siis Raamattu. Uskonpuhdistus merkitsikin raamatunkäännöstyön korostusta ja nykyaikaisen raamatunkäännöstyön alkua, sillä jokaisen tuli kuulla ja saada lukea Raamattua kielellä, jota parhaiten ymmärtää eli äidinkielellään. Kirjapainotaidon keksiminen antoi tähän hyvät edellytykset. Keskiaikainen roomalaiskatolinen Eurooppa oli harhaoppien pelossa ja traditioiden säilyttämiseksi sitoutunut 300-luvulla käännettyyn latinankieliseen Vulgata-käännökseen ja valitettavasti myös sen käännösvirheisiin. Vaikka paikoitellen oli olemassa myös Vulgatan pohjalta käännettyjä kansankielisiä Raamatun käännöksiä, tällaisten käännösten tekemiseen ei harhaoppien pelon vuoksi erityisesti rohkaistu, vaan toisinaan niiden tekemistä jopa estettiin ja olemassa olevia käännöksiä tuhottiin. Mitään yleistä kieltoa ei kansankielisille raamatunkäännöksille nykyään kuitenkaan katsota olleen, vaikka Raamatun lukemisen ja tulkitsemisen antaminen rahvaan käsiin koettiin vaaralliseksi.

Totta onkin, että ilman kirkollisen tulkintaperinteen, maailmankuvan ja teologisen tiedon ymmärrystä, raamatuntulkinnasta voi tulla liikaa oman aikansa tuotetta. Uskonpuhdistuksen käsityksen mukaan kuitenkin Raamattu on perusasioissaan niin selkeä, että siihen ei tarvita kirkollista opetusvirkaa oikeasta tulkinnasta päättämään. Tämä ei tarkoita sitä, että hyvällä ja oikeaoppisella teologisella ja kirkollisella traditiolla ei olisi mitään merkitystä. Päinvastoin, ne ovat hyviä asioita silloin kun ne ovat Raamatun mukaisia. Joka sukupolven ei näin tarvitse muodostaa kristillistä oppia Raamatusta käsin uudestaan, vaan se voi ottaa vastaan menneiden sukupolvien oikeaksi todetun opin todettuaan sen olevan Raamatun mukainen. Uskonpuhdistus merkitsikin kristillisen uskon lähteille eli Raamattuun ja sitä oikein tulkitsevaan varhaisen kirkon oppiin palaamista.

Uskonpuhdistus, Raamatun alkukielet ja raamatunkäännöstyö
Uskonpuhdistus on sekin edeltävän historian seuraus. Uskopuhdistusta edeltävä renessanssin aikakausi ja humanismin esiintulo korostivat lähteille menoa (lat. ad fontes) eli antiikin kirjallisuuteen tutustumista niiden alkuperäisillä kielillä. Erityisesti kreikankielen nousu oli olennaista. Toisaalta jo 1300-luvulla oli kristillinen teologi Nicolas de Lyra ammentanut juutalaisen rabbin Shlomo Jitshakin (Rashi) kirjaimelliseen tulkintaan pyrkivästä heprealaisen Vanhan testamentin kommentaarista opetusta niin paljon, että häntä kutsuttiin Rashin apinaksi (lat. simius Solomonis). Martin Luther puolestaan lähteille mennessään löysi Nicolas de Lyran heprealaisen Vanhan testamentin ja sen kirjaimellisen tulkinnan ja ammensi siitä niin paljon, että hänestä sanottiin että ellei Lyra olisi soittanut lyyraansa, ei Luther olisi tanssinut (lat. Si Lyra non lyrasset, Lutherus non saltasset). Uuden testamentin osalta Luther kääntyi humanisti Erasmus Rotterdamilaisen kreikankielisen Uuden testamentin laitoksen puoleen. Näistä Luther käänsi Raamatun saksaksi.

Raamatun alkukielten korostuksessa Luther meni jopa niin pitkälle, että kirjassaan ”Saksan maiden kaikkien kaupunkien pormestareille ja neuvosherroille” hahmotteli koulujen opetussuunnitelmaa, jonka mukaisesti lapset opiskelisivat myös hepreaa ja kreikkaa oppiakseen lukemaan Raamattua suoraan alkuperäiskielillä. Valitettavasti tämä ihanne ei riittävän laajasti toteutunut. Teologien ja pastorien on kuitenkin tähän päivään asti tullut opiskella Raamatun kieliä, vaikka niiden opiskelumotivaatio ja osaaminen on teologian opiskelijoiden parissa huomattavasti heikentynyt.

Uskonpuhdistus tänään
Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuonna onkin syytä miettiä uskonpuhdistuksen sanomaa ja mitä siitä on meidän aikanamme jäljellä. Valitettavasti, kuten on Raamatun kielten vähenevän osaamisen laita, on myös uskopuhdistuksen muoto- ja sisältöperiaate menettänyt merkitystään. Yliopistollinen sekulaari Raamatun tutkimus on spekulaatiotehtailuillaan turhentanut monen pastorin ja rivikristityn uskon Raamatun historialliseen ja sen seurauksena sen hengelliseen auktoriteettiin ja arvoon. Tämä on johtanut sitten myös uskonpuhdistuksen sisältöperiaatteen eli pelastushistoriallisten tosiasioiden epäilyyn. Esimerkiksi usko Jeesuksen neitseelliseen sikiämiseen ja syntymään, hänen jumaluuteensa tai uskoon iankaikkiseen elämään ja kadotukseen on merkittävästi vähentynyt kriittisten raamatuntutkimuksen spekulaatioiden kautta. Kriittisyys raamattukritiikkiä kohtaan on unohtunut eikä ole huomattu, että raamattukritiikin keisarilla ei todellakaan ole vaatteita, vaikka niin on teologisessa tiedekunnassa opetettu. Toisaalta luterilainen maailmanliitto ja sen jäsenkirkot Suomen ev. lut. kirkko mukaan lukien on antanut yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista, vaikka mitään todellista yhteyttä luterilaisuuden ja roomalaiskatolisuuden käsityksillä vanhurskauttamisesta ei ole. Toki roomalaiskatolinen kirkko on 500 vuoden aikana ja erityisesti Vatikaanin toisen konsiilin jälkeen lähentynyt raamatullista kristillisyyttä ja luterilaisuutta, mistä liberaalit "luterilaiset" kirkot ovat itse loitonneen, mutta Raamatun mukaista luterilaista vanhurskauttamisoppia roomalaiskatolinen dogma ei vieläkään edusta. Jos joku on tässä muuttanut kantaansa, se on liberaali "luterilaisuus".

Onko meillä syytä juhlaan?
Mitä siis tänä vuonna juhlimme? Kyynisesti voisi sanoa, että ei ole paljon juhlittavaa, kun tärkeimmistä uskopuhdistuksen perusteista on jo luovuttu. Juhlinnan sijaan, jossa Andersenin sadun mukaan keisarin ei huomata olevan ilman vaatteita, on syytä alkaa korostamaan ja julistamaan uskonpuhdistuksen perusanomaa Raamatusta sen muotoperiaatteena ja Raamatun sisältöä erityisesti evankeliumin sanomaa yksin armosta saatavasta anteeksiantamuksesta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskosta ja josta tulee yksin Jumalalle kunnia.

Ehkä tilanne ei ole lopulta vielä näin synkkä muutoin kuin isojen liberalisoituneiden kirkko-organisaatioiden osalta ja niidenkin osalta vain osittain. Jumalalla on aina se uskollinen jäännös, joka luopumuksen keskelläkin jaksaa pysyä hänelle uskollisena ja iloita niin Raamatusta kuin sen ilmoittamasta evankeliumistakin. Todellinen Jumalan seurakunta vain siirtyy pikkuhiljaa muodollisen kirkon organisaation ja sen seinien ulkopuolelle "hänen pilkkaansa kantaen" (Hepr. 13:13) kun ei omantuntonsa vuoksi eikä Jumalan tuomion uhalla pysty enää kristinuskon vastaiseksi muuttuneiden kirkko-organisaatioiden hengellistä yhteyttä jakaa (2. Joh. v. 8-11). Toivomme on, kuten ennenkin, näissä maan hiljaisissa, jotka kaiken luopumuksen keskellä uskollisesti rukoillen viljelevät Jumalan sanaa keskuudessaan kokoontuessaan omissa ruohonjuuritason yhteyksissään ja kertoen evankeliumia Jeesuksesta siitä osattomille. Iloksemme raamatullinen kristinusko kuitenkin kasvaa voimaakkaasti niin sanottujen länsimaiden ulkopuolella. Tästä ovat osoituksena niin tilastot kuin eri kieliryhmiltä saamamme pyynnöt auttaa kääntämään Raamattu heidänkin kielelleen. 

The Word for the World -raamatunkäännöskonsultit ja uskopuhdistuksen perintö
Raamattu on alkuperäisissä teksteissään kokonaan Jumalan Pyhän Hengen inspiroimaa Jumalan ilmoitusta. Siksi Raamatun kielten opiskelu ja sen kääntäminen kaikille kielille, joille sitä ei vielä ole käännetty, on tärkeää. Työmme piirissä on tällä hetkellä 109 kieltä ja niiden määrä kasvaa kaiken aikaa jos vain saamme niin taloudellisia kuin henkilöresursseja vastata myönteisesti näihin pyyntöihin. Viime viikolla saimme iloita siitä miten Kaakkois-Aasiassa eräs heimo sai omankielisen Uuden testamentin käännöksen ja pari viikkoa sitten olin itse todistamassa miten Sambiassa uudelle kielelle saatiin Raamatun pelastushistorian kertova kirjanen, mikä on ensimmäinen tällä kielellä kirjoitettu kirja.

Tähän raamatunkäännöstyön edistämiseen me The Word for the World -raamatunkäännöskonsultit ry:ssä yhdessä kansainvälisen järjestömme kanssa pyrimme kouluttamalla kansallisia raamatunkääntäjiä ja tarkistamalla heidän käännöksiään Raamatun alkutekstejä vasten. Tavoitteemme on saada 500 uutta raamatunkäännöstä vuoteen 2050 mennessä. Edellisessä TWFTW:n kansainvälisessä kokouksessa mietimme olisiko meillä uskoa pyrkiä 1000 uuden raamatunkäännöksen tekoon vuoteen 2050 mennessä. Kaikki riippuu Jumalan armosta, mutta myös omasta aktiivisuudestamme ja resurssiemme määrästä. Jumala kun toimii kuitenkin useimmiten luomiensa "lakien" puitteissa. 

Suomessa tarkoituksemme on tarjota halukkaille kaikkien Raamatun kielten opetusta, toiveenamme saada aikaan Raamatun alkukielten opiskelun herätys ja etsiä niitä henkilöitä, jotka koulutustaustaltaan ja kutsumukseltaan haluavat osallistua raamatunkäännöstyön edistämiseen niiden kieltenpuhujien parissa, joilla ei omankielistä Raamatun käännöstä vielä ole.

Siksi mottomme on ”Kaikille kansoille kaikilla kielillä!”

​Tule mukaan tukijoidemme joukkoon!
​
”Heprealaiset juovat lähteestä, kreikkalaiset lähteestä virtaavasta purosta ja latinalaiset lätäköstä.” (Martin Luther) 

MT